Siirry sisältöön
Uutisarkisto
Kirjoittaja: admin

5403 uutisartikkelia

Pistooli
Jari Olkkonen siunattiin haudan lepoon

Lenkkipolulle 2.8.2008 menehtynyt olympiapistooliampujamme Jari Olkkonen siunattiin haudan lepoon lauantaina 16.8. Riihimäen hautausmaalla sotilaallisin hautajaisseremonioin. Jarin muistoa kunnioitettiin myös pistoolin SM-kisoissa olympiapistoolin palkintojenjaon yhteydessä suruliputuksella ja hiljaisella hetkellä. Jarilla oli ollut tarkoitus osallistua kilpailuihin. Kuvat: Kari Lakka, Risto Aarrekivi

Suomi 7:s olympialaisten ampumaurheilun mitalitaulukossa

Suomi on seitsemäs ampumaurheilun mitalitaulukossa Pekingin olympialaisissa. Suomalaiset voittivat kaksi mitalia: Satu Mäkelä-Nummela paukutti trapin olympiakultaa ja Henri Häkkinen tähtäsi ilmakiväärin olympiapronssia. Mitalitaulukon ykkönen oli ennakko-odotusten mukaisesti Kiina, jonka ampujat voittivat 5 kultaa, 2 hopeaa ja 1 pronssin. Pekingin olympialaisten ampumaurheilun mitalitaulukko Kulta Hopea Pronssi Yhteensä 1 Kiina 5 2 1 8 3 USA 2 […]

Kivääri
Juha Hirvi päätti olympiauransa 12. sijaan, Kiinan Jian Qiu nousi voittoon viimeisellä laukauksella

Juha Hirvi päätti 20-vuotisen olympiauransa pienoiskiväärin 3×40 laukauksen kilpailun 12. sijaan Pekingissä sunnuntaina 17. elokuuta. Hirvi oli finaalipaikassa kiinni viimeisen sarjan viimeisiin laukauksiin asti ja putosi kahdeksan parhaan finaalista vain kahdella pisteellä. Hirvi laukoi kauden parhaan tuloksensa 1168 (makuu 397 + pysty 385 + polvi 386) pistettä. Henri Häkkinen oli 28:s 1161 (390+381+390) pisteellä. Finaalin […]

Yleinen
Mopsi Veromaa ampui automaattitrapin SM-kultaa Orimattilassa, OSU voitti joukkuekilpaílun

Mopsi Veromaa ampui automaattitrapin SM-kultaa Orimattilassa perjantaina 15. elokuuta. Veromaa oli ylivoimainen 81 (64+17) kiekollaan, kun hopeamitalisti Kirsi Kurtti ja pronssimitalisti Satu Pusila saivat rikki 73 kiekkoa. Kurtti voitti Pusilan kiekoin 1-0 uusinnassa hopeamitalista. Orimattilan Seudun Urheiluampujat voitti niukasti yhdellä kiekolla Sibbo Skyttegillen N-sarjan joukkuekilpailussa. Juniorit ampuivat kisassa yhteensä neljä uutta SE-tulosta. Automaattitrapin SM-kilpailussa tehtiin […]

Kivääri
Urheiluministeri Stefan Wallin seuraa Juha Hirven uran viimeisen olympiakilpailun Pekingissä

Kulttuuri- ja urheiluministeri Stefan Wallin seuraa olympiahopeamitalisti Juha Hirven uran viimeisen olympiakilpailun Pekingissä huomenna sunnuntaina 17. elokuuta. Kuudensissa olympialaisissaan kilpaileva Hirvi päättää ainakin kilpailijana olympiauransa paraatilajissaan täysottelussa. Toinen suomalaisampuja on Henri Häkkinen, joka ampui ilmakiväärillä olympiahopeaa Pekingissä 11. elokuuta. Kotkan Ampumaseuraa edustava 48-vuotias Juha Hirvi aloitti olympiakilpailu-uransa 1988 Soulissa Etelä-Koreassa. Tähän mennessä on hän ampunut […]

Pistooli
Oleksandr Petriv laukoi olympiapistoolin voiton, Saksan Schumann toinen ja Reitz kolmas

Yllättäjä Ukrainan 34-vuotias Oleksandr Petriv laukoi olympiapistoolin olympiakultaa erittäin tasaisessa kilpailussa Pekingissä lauantaina 16. elokuuta. Ensimmäisissä olympialaisissaan kilpailut Petriv paukutti 780,2 (580+200,2) pistettä. Olympiapistoolin kolminkertainen olympiavoittaja Saksan 46-vuotias Ralf Schumann hävisi 0,7 pistettä. Kauden aikana lajin tähdeksi syttynyt Saksan 20-vuotias Christian Reitz hävisi voiton 0,9 ja hopean 0,2 pistettä. Ukrainan Oleksandr Petriv on yksi niistä […]

Yleinen
Vincent Hancock voitti uusinnassa skeetin olympiakultaa, Brovold otti Norjan ensimmäsen ammuntamitalin

USA:n juniori-ikäinen Vincent Hancock kesti ennakkosuosikin paineet ja paukutti skeetin olympiavoiton Pekingissä lauantaina 16. elokuuta. Hancock voitti Norjan Tore Brovoldin jännittävässä uusinnassa kiekon 4-3. Pronssimitali uusinnassa Ranskan Anthony Terran voitti Kyproksen Antonis Nikolaidisin kiekon 3-2. Skeet, miehet, 125 kiekon peruskilpailu + 25 kiekon finaali: 1) Vincent Hancock USA 145 FOE /4 uusinnassa voitosta (121 OE […]

Pekka Paatinen ampui piilukkopistoolilla kultaa mustaruudin MM-kisassa

Helsingin Varuskunnan Ampujien Pekka Paatinen ampui piilukkopistoolilla kultaa mustaruudin MM-kilpailussa Australian Adelaidessa. MLAIC:n 23. viralliset MM-kilpailut käytiin 11.-16. elokuuta. Pekka Paatinen laukoi Cominazzossa (piilukkopistooli) tuloksen 93. MM-hopeaa ampui tasatuloksella Ison-Britannian Nicholas Harvey. Ranskalaisen MM-pronssimitalisti Jose Louisin tulos oli 91. Järjestäjien nettisivut löytyvät osoitteesta http://www.ssaasa.org.au/wmlc.htm Täydelliset tulokset liitteessä. Liitteet AA-MLAIC-WC2008-total.pdf (422 kB)

Jari Parkki ampui kaksi kultaa ja Risto Murisoja pronssia kasa-ammunnan PM-kilpailussa

Jari Parkki ampui kaksi kultaa ja Risto Murisoja pronssia kasa-ammunnan Pohjoismaiden mestaruuskilpailussa Ruotsin Fredriksbergissä 9-10. elokuuta. Jari Parkki otti mestaruutensa raskaan luokan 200 metrin 5×5 laukauksen kilpailussa sekä raskaan luokan 100 ja 200 metrin yhteiskilpailussa. Risto Murisoja laukoi pronssinsa raskaan luokan 100 metrin 5×5 laukauksen kilpailussa. Suomen Ampumaurheiluliiton kasa-ammuntajaoston sivut löytyvät osoitteesta www.benchrest.fi/view.php. Ruotsin kasa-ammuntaliiton […]

Pistooli
Hannu Räsänen ampui olympiapistoolin SM-kultaa Mikkelissä

Hannu Räsänen voitti olympiapistoolin Y-sarjan Suomen mestaruuden Mikkelissä perjantaina 15. elokuuta. Räsänen paukutti 760,8 (569+191,8) pistettä, SM-hopeamitalisti Petri Federley 758,6 (567+191,6) pistettä ja SM-pronssimitalisti Marko Talvitie 750,3 (560+190,3) pistettä. Pistoolilajien Y- ja N-sarjojen SM-kilpailu jatkuu 50 metrin pistoolin ja vakiopistoolin kilpailuilla lauantaina. Sunnuntaina ovat vuorossa urheilu-, pienois- ja isopistoolin kilpailut. Mikkelin Ampujien kotisivut löytyvät osoitteesta […]